Ugh! Luolanainen on puhunut eli Sielun temppelin kolmas siivousviikko

Kevätsiivous etenee ja kolmas viikko alkaa olla kohta koluttu. Siivouksen aikana on toteutettu ns. tehopaleota, joka ei loppujen lopuksi kovin paljon eroa siitä, miten olen syönyt elokuusta saakka, on vain näiden neljän siivousviikon ajan tarkennettu versio. Pienet satunnaiset hötöt ovat nyt olleet kolme viikkoa pois lautaseltani ja lasistani. Terveellisiä aineksia olen entisestään lisännyt, enemmän vielä vihreää ja runsaammin vettä. Resepti on yksinkertainen: proteiinin lähteet kana, liha, kala ja muna sopivina annoksina, monipuolisesti ja paljon kasviksia, marjoja runsaasti, hedelmiä ja pähkinöitä kohtuullisesti sekä hyviä rasvoja rohkeasti mukaan. Maito- ja viljatuotteita ei paleossa käytetä. Helpot pääperiaatteet, joihin olin hiljalleen uinut mukaan jo syksystä asti. Yksinkertainen on kaunista. Pidän siitä ja tulokset näkyvät. Iho on heleä, silmäympärykset sileät, hiukset kiiltävät, nukun enimmäkseen hyvin ja toissa maanantaina ostamani vyö tarvitsee lisää reikiä, kohta tarvitsen uudet pienemmät housut. Jenkkakahvat ovat hävinneet. Vielä viikko ja sitten otan jälkeen-kuvan ennen-kuvan rinnalle, mielenkiinnon vuoksi. Itselleni tämä on terveyspyrähdys, ei mikään laihdutuskuuri. Olen luvannut itselleni, että en enää ikinä kokeile mitään dieettejä, vaan pidän huolta kokonaisvaltaisesti terveydestä ja hyvinvoinnista, kaikki muu on bonusta ja tulee siinä sivussa itsekseen.

Vihreintä ikinä!

Aika monet laihdutus- ja fitnessgurut korostavat  painonhallinnan kanssa kamppaileville asiakkailleen ajatusta: "Ruoka on vain polttoainetta.". Ajatellaan, että tällä mantralla päästään eroon tunnesyömisestä ja lohdutusnamuista. Kun päättää, että tankataan vain tarkasti punnittu annos kitusiin tuntematta mitään ja jatketaan treeniä, opitaan eroon tunneperäisestä suhtautumisesta syömiseen ja muututaan eläväksi lihakseksi. Uskallan väittää, että ei toimi kuin sen aikaa, kun ihminen jaksaa mantraa hokea ja sen hetken, kun motivaatio on korkealla sen surullisenhimoitun bikinikunnon haalimisessa.

Oma suhteeni ruokaan on vaihdellut vuosien saatossa. Välillä se on ollut vaikeastikin vääristynyt ja olen joutunut työstämään sitä monella tapaa ja erittäin monin kokeiluin. Tuo polttoainejatuskin tuli testattua. Ei toimi, en ole liukuhihnahanhi tai avaruusmatkailija, joka selviäisi pelkällä tankkauksella. Minulle ruoka ei edelleenkään ole pelkkää polttoainetta. Enkä edes halua, että se olisi kuin auton tankkaisi ja matka jatkuisi tankki tutusti täynnä kuin ei olisi mitään uutta koettu. Onneksi ihminen on oppivainen otus, toki oppimiseen tarvitaan kovasti omaa tahtoa, mikäli ongelmiinsa oikeasti tahtoo helpotusta. Elämäntavan voi opiskella, se on mahdollista.

Olen aistikas ihminen, rakastan nautintoja ja ruoka makuineen, väreineen, tuoksuineen ja puruvastuksineen hellii monta aistia kerralla. En aio ikinä opetella ajattelemaan, että ruoka on vain polttoainetta keholle eikä mitään muuta. En usko, että se on tie tasapainoon ja painonhallintaan. Parhaimmillaan ruoka ravitsee kehoa, aisteja, mieltä,  (väitän jopa) sieluakin ja antaa miellyttäviä sosiaalisia yhteenkuuluvuuden kokemuksia, kun nautinnon jakaa yhdessä rakkaiden tai ystävien kanssa. Huolimatta tästä ajattelusta ruoan ei tarvitse olla lohtu tai palkinto, jota mätetään liikaa vaikeina aikoina suruista selviytymiseksi ja joka siksi kääntyisi voimaannuttavasta tuhoavaksi elementiksi. Ruoasta täytyy opetella nauttimaan siten, että siihen ei liity pelkoja tai addiktoitumista joihinkin aineisiin, mutta sitä ei tarvitse työntää itseensä tuntematta mitään auton tankkausta kummempaa. Siitä saa nauttia ja se saa olla hyvää eikä sitä tarvitse pelätä tai himoitakaan hallitsemattomasti.

Paleo-ajattelussa mennään sen verran ihmiskunnan historiaa taakse päin, että pyritään valitsemaan ravinnoksi aineksia, joita on aina ollut olemassa. Valitaan sellaisia ruokia ja raaka-aineita, jotka esiäitimmekin olisi tunnistanut ruoaksi ja jätetään teollisesti valmistetut ruoaksi tunnistamattomat keinotekoiset valmisteet pois. Aitoa ravintoa on vaíkeampi lohtu- tai ylensyödä, kun oppii kuuntelemaan kehoaan ja pääsee irti esimerkiksi aikamme vitsauksesta sokeririippuvuudesta. "Paleo on vapaus.", sanoo ruokavalion asiantuntija Johanna Grönlund ja tämän väitteen olen todennut kohdallani pitävän paikkansa.

Kun laitan ruokaa, leikkelen kasviksia, pilkon hedelmiä, muussaan marjoja, keitän munia, paistan lihaa tai kypsennän kalaa, toteutan yhtä perustarpeistani. Mielestäni jo yksistään ruoan laittaminen antaa meditatiivisen hetken, paluun alkujuurille, rakkauden tekoihin. Siinä on jotain samaa kuin halkojen latomisessa uuniin, tulen sytyttämisessä tuoheen, sen seuraamisessa, kun liekki alkaa kasvaa ja lämmittää omaa kotipesää. Ruoan laittaminen on perustarpeeni ja en voi ajatella, että sen tulos olisi vain "polttoainetta" keholleni ja heidän kehoilleen, jotka pöytäni ääressä ruokansa nauttivat. Saan mielihyvää siitä, että teen ruokaa itselleni ja läheisilleni, pidän huolta itseni ja heidän hyvinvoinnistaan, suojelen ja mahdollistan elämää. Sen verran olen luolanainen ja toteutan osaa elämäntehtävästäni, elämän jatkumista ja ylläpitämistä. Luonnollista, eikö?

UGH!

En ole mestarikokki. Teen ruokaa hyvinkin fiiliksen mukaan ja välillä satunnaisista tarvikkeistakin. Mausteet heitän aina sekaan melkolailla intuitiolla. On hyvin harvinaista, että saisin kahta kertaa onnistumaan juuri samanmakuista uunikalaa tai lihamureketta. Jokainen kookoskanani maistuu eriltä, samoin kaikki vihermoothieni tai marjapirtelöni sekä varsinkin iltamunakkaani. Lapsi pyytää, että tee äiti sitä samaa kanajuttua kuin silloin kerran. No, minähän teen, mutta tulee erilaista. Ruokailu on joka kerta kokemus ja näköjään jopa aina ihan uudenlainen. Välillä hyvin pikainen kokemus ja toisinaan hieman karvaskin, mutta enimmäkseen hyvä ja miellyttävä uusien makuyhdistelmien yhteinen jakaminen tai sitten vieläkin yllättävämpi: tuleekin toistekin saman makuista kuin Silloin Kerran!

Minua ärsyttää suunnattomasti sana "herkku" tai pikemminkin, mitä sanalla nykyään ymmärretään. Herkku mielletään synonyymiksi kaikenlaiselle epäterveelliselle ja lähes myrkylliselle moskalle: makeisille, kahvileiville, pullalle, kampaviinerille, nallekarkeille, höttösuklaalle, joka on hädintuskin kaakaopapua nähnytkään, sipseille, naksuille, raksuille, hampurilaisille, pakastepizzalle, pikaruoalle, limonadille ja light siiderille. Kun kuulee, että jollakulla on herkkupäivä, se tarkoittaa, että vedetään epämääräinen satsi kaikkea sokerihumalaan johtavaa lisäainekyllästettyä vehnäsokeritransrasvamöhnää ja sekaan suolasnäksejä ja keinomakeutettuja virvoitusjuomia. Se on ihan yleinen käsitys herkkupäivästä. Itse en ajattele noista kaupallisista tarpeista syntyneistä elintarvikkeiden kaltaisista tuotteista yhtään ainoaa herkkuna. Herkku sanan varsinaisessa merkityksessään on mielestäni ihan jotain muuta.

Meilläkin on tänään herkkupäivä. Se sopii jotenkin mukavasti perjantaihin. Viikonlopun kunniaksi vähän jotain parempaa kuin arkena. On ilta aikaa kokata ja panostaa enemmän kuin kiireisimpinä iltoina viikolla. Rahatilanne on vähän tiukilla, mutta satuttiin saamaan isompi satsi plussaseteleitä kerralla eilen tulleessa kirjeessä. Käytin ne paikallisessa K-kaupassa kotimaiseen savuloheen. Miesväki on toivonut seuraksi pottumuussia, sitä tulevat saamaan, kun kerta tahtovat, vaikkei se paleota olekaan. Itselleni teen muussin bataatista. Ostin myös rapsakan Cosmopolitan-salaatin ja kaksi komeanvihreää kotimaista tuorekurkkua. Kotoa löytyi jo valmiiksi kolme kirkkaanpunaista suippopaprikaa, tuoreita kotimaisia tomaatteja, sipuleita sekä söpöjä miniavokadoja, niistä tulee macadamiaöljyn ja Kalaharinsuolan maustamana huikea salaatti. Jälkiruoaksi keitän Pauligin Parisien-kahvia, johon lorautan kookosöljyn seuraksi tilkan kookosmaitoa ja herkullisen juoman kera maistuu miehen Riikan reissultaan tuoma tumma suklaa. Siinä on yksi esimerkki siitä, millainen on oma käsitykseni herkkupäivästä. Herkku on herkullista, oikeaa ja maukasta ruokaa. Ruoka on herkkua!