lauantai 23. marraskuuta 2013

Kuppikakkuja ja jaxuhaleja

Jokunen viikko sitten joudun menemään lääkäriin ärtyneen piriformikseni takia. Piriformis on siis ison pakaralihaksen alla oleva päärynänmuotoinen lihas, joka vastaa iskiashermoon, erityisesti jumissa ollessaan. Olen kärsinyt tästä vaivasta aika lailla ikäni. Huomasin sen ensimmäisiä kertoja 90-luvulla, kun aloitin juoksuharrastuksen. Olen nyt ollut lääkärin ohjeen mukaan juoksematta kohta kuukauden. Se masentaa minua.

Näillä se taitettiin, 42 km ja risat neljään tuntiin 20 minsaan. En tiedä kummalla parilla.

Haluan juosta. Liitää teillä, kaduilla, poluilla. Kevein askelin. Tuntuu, kun minulta olisi nypitty siivet. Joudun pohtimaan unelmiani uudestaan. Olen tietenkin haaveillut kolmannesta maratonista. Haluan, mutta nyt en vaan voi, koska kipu. Se on jossain määrin läsnä koko ajan. Mielestäni minulla on korkea kipukynnys, siis korkea. Kestän paljon ennen kuin kerron edes läheisilleni mitään. Se ei ollut tällä kertaa hyvä juttu. Juoksin syksyn ilmaisematta kipua. Tilanne paheni. Ottaa pattiin, minun pitäisi tämmönen tiedostaa, ajoissa. Mietin syvällisiä, pohdin, onko minun luovuttava unelmasta. Tekee kipeää.

Kokenut ja lahjakas, pitkäaikainen Personal Trainerini (mm. joogaohjaajan pätevyyden ja liikuntalääketieteen apron opiskellut, itse lukuisia maratoneja juossut liikkuja/urheilija/valmentaja) Ari-Pekka Stein  tutki koipiani ja venytteli niitä samaan mittaan. Terveemmän tuntuinen kinttu on kuulemma se heikompi lenkki ja oli nivelkuopassaan niin syvällä, että näytti sentin lyhyemmältä kuin toinen koipi. Eipä ihme, että toinen koipi ottaa kaiken vastuun ja kuormitus osuu persaukseen. Koko faskiaalinen ketju ihan vänkkyrällään. Söisikö kuppikakkuja ja antaisi itselleen jaxuhaleja? Voisin sanoa sen V:eellä alkavan sanan, mutta sivistyneesti kerron, että tämä tympäisee. Teen viherjuoman, keitän kunnon kahvit ja pyöräytän puolukkapirtelön.

Näillä mennään.

Saan kuitenkin zemppiä. Voin olla edelleen juoksija, treenari lupaa. Olen siis juoksija. Minun vain pitää aloittaa oikeasti nollasta jälleen kerran. Vahvistaa lihaksia, juosta vähän ja laadukkaasti. Kuin kallista kahvia joisi. Okei. Asennoidutaan uudelleen. Eipä tarvitse paljon miettiä, luovutanko vai en. Nollasta aloittaminen on niin tuttua!  Nyt ei päde Haruki Murakamin miete: "Jos juokseminen tuntuu hankalalta, juokse enemmän." Nyt pitää miettiä, että minulle juokseminen on kuin laadukasta kahvia, sitä ei kurota termaritolkulla kuppikakkujen kera. Nautitaan vain kupponen tai kaksi päivässä teelusikallisella kookosöljyä. Juosta laadukas harjoitus kerran viikossa, se oli ohje. Luotan kokemukseen ja asiantuntemukseen. Muu energia ladataan sitten salille ja josko uskallan luvata: ladulle. Kuulemma perinteisellä oisi hyvä mennä. Siinä on meditoinnin aihetta markkinoida tämä kaikki itselleni myönteisesti.

Rauhaisa lumen putoilu, kuin taivaan antama jaxuhali.
Tämä viikko (kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi) on ollut vallan mahtava, töissä ja kotihommissa, niissä vaikka sitten, kun urheilijana olen ollut tauolla. Olen ollut laidasta laitaan, vahva ja energinen sekä myös väsynyt ja salaa vähän surullinenkin, mutta enimmäkseen täynnä kiitollisuutta ja onnea. Olen testannut asenteen voimaa taaskin ja todennut sen mittavaksi. Voinko vain lyödä juoksukengät tiskiin? En varmastikaan tällä elämänasenteella. Tahdon jatkuvasti haastaa itseni pystymään oppimaan, kokemaan uutta, elämään elämää, olemaan hengissä olemisen lisäksi elossa.

Hei Ihmiset, antakaa itsellenne oikein iso halaus, ei mikään jaxuhali, vaan semmoinen, että Huhuu! Ihana Minä! Olen ansainnut tämän päivän parhaana mahdollisena! En pakkokuppikakkuna, vaan ihan oikiana äiteen leipomana pehmiänä tuoksuvana nisuna - siten, että mikään määrä ei korvaisi laatua - vain pieni, ainutlaatuinen siivu oikeaa elossa oloa, kiitollisuutta jostain hyvästä, hetki kerrallaan.

Iso haukkaus Iloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti