Viides viikko viherpiipertäjänä - epäilysten varjoja ja vatsalihasten henkiinherämisiä.

Alkuviikko meni vähän sumussa, toipuen tehokkaan viikon liikunnoista eikä arjen koitosten painokaan ollut harteilla kevein mahdollinen. Onneksi on jo neljä voimaannuttavaa viikkoa takana. Jaksoin nuo kolme työläämpää päivää paremmin kuin kesämopokunnossani oisin jaksanut. Ison annoksen voimaa sain keskiviikkona, kun pidin omalle Voimaryhmälleni kuntosalitreenit. Aivan ihastuttava joukko hymyileviä ja hikisiä naisia voimaantumassa kaikki yhdessä minä mukaan lukien. Ihana antaa hyvän kiertää! Hoksasin, että pitäisi vissiin muistaa laittaa kansalaisopistolle vero- ja tilitiedotkin, kuulemma siitä kaiken ilon lisäksi maksetaan. Saisi vähän avocado- ja sitruunarahaa korvaukseksi. Ei huono sekään! ;)

Voimaa!

Torstain sähly peruuntui, koska osallistujia oli liian vähän. Hieman pettyneenä, etten saanut kokeilla neljännen viikon sähäkkyyttäni menin salille ja tein vuoden nautinnollisimman treenini. Mietin, että vastaavia tilanteita varten minun täytyy varustautua tekemään juoksuharjoitus, jossa on mukana nopeita vetoja, kunnon spurtteja. Sellainen kuin juoksuohjelmassani "virallisesti" on. Perjantain parantelin treenikipeitä lihaksiani ja lauantaina juoksin tämänhetkisen kuntoni kannalta tärkeimmän eli peruskestävyyslenkin. Vihdoinkin sykkeet pysyivät selkeästi matalampina kuin pariin vuoteen. Joko uusi sykemittari on entistä viisaampi tai kuntoni on kohoamassa, ehkä molemmat, sillä tunnen, että jaksan paremmin. Toteutan tätä hullua kombinaatiota: juoksen ja treenaan salilla, myös muuten kuin lajinomaisesti juoksua tukien. En pelkää sitä, miten kauheasti juoksu syö lihasta. Rakastan juoksua ja tykkään salitreenistä, tavoitteenani on toiminnallinen, terve keho, jossa on sekä vahvuutta että kestävyyttä. Hilipakka ja kevyt askel on arjen tilanteissakin iso ilo!

Viikon ruokailut menevät jo ihan tutulla rutiinilla. Monia smoothieta eri marjoista banskulla ja avokadolla höystettynä. Jokusen kerran kookoskanaa kasviksilla ja riisillä, välillä isompi satsi naudan paistijauhiksesta, munista ja psylliumkuidusta tehtyjä piffejä lisukkeineen. Perheen miesväkikin tykkää. Paljon vettä ja litratolkulla vihreää teetä kylmänä ja kuumana, iltaisin uniteetä. Ilokseni lapsikin juo teetä, hunajalla maustettuna. Lauantain tortillapäivänä kanani ja jauhikseni oli vihanneksineen käärittynä jäävuorisalaattiin ja tulisia mausteita loiventamassa avokaadokuutiot sekä kastikkeena macadamiaöljy. Mieskin tahtoi maistaa, tuputtamatta. Hiljaa hyvä tulee.

Olen liittynyt pariin keskusteluryhmään, joissa on mukana ravintotietoisia ammattilaisia ja oman kokemuksen kautta asiaan perehtyneitä. Löytyy paljon kiinnostavaa keskustelua ja hurja määrä linkkejä asiaa käsitteleviin blogeihin ja teksteihin.  Hirveän paljon mukana on myös intohimoa suuntaan ja toiseen, keskustelut menevät monesti väittelyksikin. Joonas Konstigin Kannattaako sinun noudattaa ravintosuosituksia? - teksti möyhensi ajatuksiani ihan reippaasti. Ei siksi että nielisin sen pureksimatta, mutta sen näkökulma on kiinnostava. Julkaisin linkin Pikku Taistelijan  facebook-sivulla ja siitä seuranneesta keskustelusta urkeni lisää pohdintaa.

Miksi uudet hittijutut ovat niin "must"? Pitääkö kaiken tulla kaukaa pussitettuna, vaikka meillä Suomessa on paljon hyvää? Itse olen ollut kovasti muualta tuotua vastaan ja hyvin kriittinen ns. superfoodien kohdalla pitkään juuri noista syistä ja tietyllä tavalla olen edelleenkin,  mutta olen myös utelias enkä voi vastustaa kokeilunhaluani. Tämän hetken ruokavaliossani on mukana myös kaukaa tuotua kuten kookosöljyä, struunaa, banaania, avokadoa, suklaata, pähkinöitä, vihreää teetä ja kahviakin. Niitä kun ei kasva täälllä ja haluan tietää, miten ne minun vointiini ja olooni vaikuttavat. 

Ruokavaliossani on kuitenkin mahdollisimman suuri osa aineksista niin läheltä kuin saan. Puolukat ja mustikat kotikuntani Pyhännän metsistä, mansikat kotikylältäni Tavastkengältä, viinimarjat pihaltamme. Lihaa saan mm. Tavastkengän laitumilta ja metsistä. Kaupassa ostan Röngän "lähilihaa", jos sitä vain on tarjolla. Odotan toiveikkaana, että tarjolle tulisi myös mahdollisimman paikallisia munia. Vihannekset, joita syön PALJON, tahdon kotimaisina ympäri vuoden. No, sitten nämä hifistelyt eli viherjauheet ja muut hippipulverit, joilla itseäni ilahdutan, ne ostan AinoKyllikin luontaistuoteliikkeestä tai netistä. En usko, että vitamiinivalmisteet apteekista olisivat välttämättä sen parempi vaihtoehto kuin ravinnerikkaat vehnän- ja ohranoras sekä erilaiset marjajauheet (Biokia tekee niitä Suomussalmella) :). 

Maanviljelijäperheen ja maitotilan tytär-taustani vuoksi on itsestään selvää, että olen kasvanut täysrasvaisella lehmänmaidolla, jota haettiin päälärillä suoraan maitotankista ruokapöytään, äitini leipomalla ohrarieskalla ja ruisleivällä, joiden päälle vedeltiin voita. Omalla pellolla kasvatetuilla potuilla ja naudan ja sonninlihalla, jota saatiin teurastamalla sopiva elukka silloin tällöin. Lihakunnasta tilattiin myös makkaroita ja Meijeriltä jugurtteja ja muita maitoherkkuja. Niistä on meikätyttö tehty ja aika terve kokonaisuudessani olen ikäni ollut.

 

Kuva: netistä.

Mahdollisesti minun ehkä tulisi tuntea omaatuntoa siitä, että olen "hylännyt" ainakin toistaiseksi maitotuotteet ja viljan. Se on aika radikaalia yli 40-vuotisen historiani jälkeen, mutta minä kokeilen. Minua kiinnostaa, voisinko voida vielä paremmin, voisinko saada jojoilevan painoni pysymään asetuksissa ja kuntoni mukavan optimissa. Kookosöljyn, tuon päivän kuuman perunan, tai muun uuden jutun "trendikkyys" ei automaattisesti tee siitä huonoa tai hyvää. On ollut aika, jolloin banaani, suklaa ja kahvi sekä myös paljon puputettu pasta ovat rantautuneet Suomeen, harva pelkää niitä enää. 

Kuten olen kirjoitellut, uskon edelleen, että viisasten kiveä ei ole olemassa ja jokaisen on oma tiensä hyvinvointiin kuljettava itse, mikäli tahtoo sen vaivan ja ennen kaikkea sen palkkion nähdä ja kokea. Kaikille eivät sovi samat ruoka-aineet, koska olemme yksilöitä. Tällä hetkellä voin hyvin, olen huonompinakin päivinä reipas, parhaina energinen ja enää vain ohut kerros "jotakin" erottaa minut ja vatsalihakseni. Se kertoo minulle minusta sen verran, että koen olevani oikealla tiellä, kohottamassa hyvinvointiani.

Tavoitekehoni about. Kuvassa minä itse.